perjantai 21. elokuuta 2015

Sadonkorjuujuhla

Keskiviikkona kasvitarhalla vietettiin perinteistä sadonkorjuujuhlaa. Leiriläiset perheineen saapuivat palstoille jo päivällä keräämään satoa ja muistelemaan mennyttä leirikesää yhdessä ohjaajien kanssa. Nauravista suista ja iloisista kohtaamisista päätellen niitä yhteisiä muistoja taisi riittää!

Iltapäivällä kasvitarhan portit avautuivat kaikille. Illan aikana Kumpulassa puuhattiin monenlaista, muun muassa pelattiin puutarhabingoa, maalattiin penkkejä, herkuteltiin kahviloiden antimilla ja askarreltiin tuulihyrriä.
 
 
Saimme nauttia myös musiikista. Rohkeimmat kävijät uskaltautuivat eturiviin asti.


Aistirata houkutteli niin pieniä kuin isompiakin kävijöitä testaamaan sokkona kasvi- ja yrttituntemustaan. Tilli oli helppo tunnistaa jo tuoksusta, mutta sitruunamelissa ja mangoldi vaativatkin jo tarkempaa maistelua.
 
 
Sadonkorjuujuhlassa oli tietenkin myös mahdollisuus ostaa Kumpulan omaa luomusatoa. Muhkeat sipulit, valkosipulit, perunat, kesäkurpitsat, kaalit ja mustaherukat kävivätkin kaupaksi hyvin. Ilta huipentui tulenpuhaltajan jännittävään esitykseen. Niin ilma kuin illan tunnelma oli lämpimän aurinkoinen, iso kiitos kaikille kävijöille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti