torstai 8. elokuuta 2019

Porkkanapupujen aurinkoiset päivät


Kumpulan kesäleirit ovat nyt takanapäin. Viimeisen viikon viljelyleirillä oli jo paljon tuttuja leiriläisiä niin aiemmilta tämän kesän leireiltä kuin edellisiltä vuosiltakin. Lapset olivat kesälomatunnelmissa ja nauttivat kesästä kasvitarhalla kuin kotonaan. Viikosta ei ainakaan puuttunut vauhtia!   



Leirin viikon aluksi tutustuimme toisiimme erilaisin nimileikein sekä teimme yhdessä leirille säännöt. Leirin nimeksi äänestettiin Porkkanapuput! Aamun alkajaisiksi pidimme aina aamupiirin verrytellen ja leikkien ja sen jälkeen siirryimme kastelemaan kasvimaata sekä kitkemään, kylvämään tai nostamaan satoa. Leiriläiset saivat viikon aikana mukaansa perunoita, sipulia, mangoldia, pinaattia ja marjoja.





 Jokaiseen leiripäivään kuului hauskoja yhteisleikkejä. Leikimme mm. Mustekalaa, Patsashippaa, Amebaa, Pöllöä ja myyrää, Jänistä ja kettua, Lännennopeinta sekä Makkaraa, joka taisikin olla yksi suosikkileikeistä ”Minä en ole makkara, vaan **** on makkara!” 😊


Viljelyn ja leikkien lisäksi teimme pitkin viikkoa pieniä taideprojekteja. Kaikki lapset saivat omat kangaskassit, joihin painoimme puutarhan satoa hyödyntäen kangasväreillä kuvioita. Leimasimina toimivat halkaistu peruna, omena, sipuli sekä kesäkurpitsa. Keskiviikkona teimme tuoksupurkkeihin omat tuoksucocktailit sekä kehyksillä taidenäyttelyn metsään. Maalasimme myös kiviä ja teimme luonnonmateriaaleista kuvioita maahan. Torstaiaamupäivänä kävimme yhteisellä metsäretkellä tiedeleiriläisten kanssa, jolla opettelimme tunnistamaan luonnosta syötäviä villiyrttejä.








Perjantaina vietimme leirinpäätöspiknikkiä, johon olimme edellisenä päivänä valmistaneet mehua. Marjanlehtimehussa oli ahomansikan-, mustaherukan-, vadelman- ja mustikanlehtiä. Mehun lisäksi valmistimme perjantain lounaalle villiyrttipestoa metsäretkellä kerätyistä yrteistä: voikukan, poimulehden, apilan ja vuohenputken nuoria lehtiä soseutettuna valkopapujen ja auringonkukansiemenien kanssa sitruunalla maustettuna. Ai että siitä tulikin maukasta! Piknikillä herkuttelimme ja leikimme hartaasti toivottua ja odotettua Kumpulan tähteä.