keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

16.6. Movie Mastersien jännittäviä tunnelmia ennen juhannusjuhlaa

Draamaleirillä on ollut mahtava tunnelma heti alusta alkaen ja se on vain tiivistynyt leirin edetessä. Aluksi tutustuimme toisiimme leikkien ja erilaisia draamaharjoituksia tehden. Nautimme myös kasvitarhaa ympäröivistä metsistä lipunryöstöä pelaten. On muuten yllättävän vaikeaa löytää neonkeltainen huomioliivi alkukesän metsän vihreydestä ja kielojen katveesta!
 

 
Päivät ovat kuluneet nopeasti ja ruoka on maistunut, kuten reippaasti ulkoillessa yleensäkin. Olemme saaneet nauttia luonnosta ja meitä on hemmoteltu auringonpaisteella, mutta myös koeteltu piiskaavalla ukkosella. Onneksi teltassa oli sateella tunnelmallista ja pienet lähes 37 asteiset patterimme lämmittivät mukavasti!
 
Ryhmämme 24 suurta persoonaa saivat leirin edetessä suunnitella ihan itse omat roolihahmonsa juhannusjuhlaa varten valmistamaamme näytelmään, ja tänään ennen näytelmän läpimenoa hahmot heräsivät toden teolla henkiin puvustuksen ja mahtavan maskeeraajamme Inan toimesta. Oli mahtavaa nähdä lasten onnelliset kasvot ja heleät naurut heidän ihaillessa itseään ja toisiaan! Nyt me kaikki, niin me ohjaajat kuin lapsetkin, odotamme perhosia vatsassa huomista ensi-iltaa! Lets break a leg!
- Hanna ja Emilia
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti