torstai 31. heinäkuuta 2014

Ympäristötaideryhmä Taidepoliisit tutkii ja tarkkailee kasvitarhalla


 
Kesän viimeisen ympäristötaideryhmän nimeksi äänestettiin Taidepoliisit, tämä ryhmä onkin varsinainen Kumpulan koulukasvitarhaa tarkkaileva ja tutkiva joukko. Taidepoliisi ei näet ole mikään tavallinen poliisi vaan taidetta ympäriltään etsivä tarkkailija!

Yhtenä päivänä tutkimme paperin kiertokulkua puusta paperiksi; teimme paperimassasta uutta paperia jonka koristelimme kasveilla sekä muovailimme paperimassasta mitä erilaisempia otuksia ja asukkeja lähimetsään jota jo aiemmin olimme rakentelun ja seikkailun kautta tutkineet. Ajatella että suuresta puusta voidaan tehdä paperia, puusta paperi massaa ja massasta muotoilla vaikkapa puu!

Toinen leiriviikko alkoikin itsetutkiskelulla; valitsimme itsellemme voimaa tuovat voimaeläimet niiden ominaisuuksien mukaan joita itsellemme halusimme. Nopeus, piiloutumiskyky, oveluus ja voima olivat piirteitä joita Taidepoliisien valitsemat voimaeläimet muunmuassa omasivat. Voimaeläinten yhteydessä tutustuimme myös Amerikan alkuperäinkansojen eläinmystiikkaan. Kun voimaeläin oli valittu, taiteili jokainen itselleen amuletin jossa eläimen kuva oli, näin se tuottaa voimaa kantajalleen.

Kasvitarhan kasveihin tutustuttiin kasvipiirustuksen kautta; heittelimme kehyksiä ympäri kasvitarhan omaa metsää ja aloimme tutkia kehysten sisältä löytyviä kasveja piirtäen. Piirustuksista saatiinkin aikaan Taidepoliisien oma värikasvio, sillä kasveille etsittiin sekä suomen- että latinankieliset nimet. Suurempaa ja elävämpää kasviota päästiin tutkimaan seuraavana päivänä Kumpulan Kasvitieteellisessä puutarhassa jossa pääsimme tutustumaan lähemmin eri mantereiden kasveihin. Erityisesti myrkkykasvit herättivät kiinnostuksemme. Tarkkaavaiset Taidepoliisit bongailivat joukosta myös Kumpulan koulukasvitarhalta tuttuja hyötykasveja.

Taidepoliisit jatkavat tutkimusretkiään vielä viimeisen leiriviikon, hauskaa ja satoisaa loppukesää kaikille!
T. Ohjaajat Veera ja Juulia





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti