tiistai 29. heinäkuuta 2014

Kuokkaleirillä oli kivaa!

Kumpulan koulukasvitarhalla on riemu revennyt valloilleen perinteisesti jo
monena vuonna heinäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla – eikä tämäkään
vuosi ollut poikkeus. Silloin nimittäin Kuokka-leiri marssii pelloille niin
että multa sen kun vaan roiskuu! Kuokka-leirihän on suunnattu
erityis-lapsille, jotka erilaisista kehitysviivästymistä huolimatta ottavat
puutarhamme omakseen aina yhtä reippaasti, riehakkaasti ja kaikenlaisia
kepposia keksien.

Tänä vuonna leirejä järjestettiin peräti kaksi. Kuokka-leiri 1
alakoulu-ikäisille, aloitteleville puutarhureille ja Kuokka-leiri 2
yläkoulu-ikäisille kesätyöttömille teineille. Yhteensä leireillä pyöri 12
lasta ja nuorta ja heidän mukanaan myös neljä ohjaajaa.

Ja puuhaahan riitti, vai mitä sanotte tästä?

Kuokka-leiri 1 askarteli, käänsi peltoa, järjesti
rikkaruoho-keihäänheittokilpailuja, kuokki (totta kai), pelasi
muistipelejä, istutti salaatin siemeniä viljelylaatikoihin, keräsi roskia
kasvitarhan ympäriltä, antoi erään lehden toimittajalle haastattelun,
vieraili muiden leiriläisten teltoilla, teki pitsaa, kasteli (kasvien
lisäksi myös itsensä), maalasi tauluja, vietti aikaa lehtimajassa, urheili
Olympialaisissa, luki satukirjaa lepohetkellä sekä söi ja leikki hyvin.

Ja Kuokka-leiri 2 eli duunarit ahersivat pellolla eli käänsivät aikamoisen
alueen siellä, tekivät puutöitä eli läjän info-kylttejä, kylvivät pellolle
hernettä, sipulia ja retiisiä, istuttivat salaatin siemeniä
viljelylaatikoihin, vierailivat muiden leiriläisten teltoilla, harvensivat
pusikoita ja nuoria puita kasvitarhan reunamilta niin että ryske vaan kävi,
harvennuksen jälkeen ovelasti rakensivat kaadetuista puista super-ison
lehtimajan, levittivät ison kompostin, maalasivat info-kylttejä, urheilivat
Olympialaisissa sekä kokkasivat Kumpulan mainiointa kasvis-wokkia, johon
oli ensin haettu kaikki tarpeellinen tietenkin pelloilta!

Että sellaista menoa. Ja jälleen kerran kuokka-leiriläisten poistuttua jäi
jäljelle vain teltan pohjan painama läntti ja fiilis, että mitä täällä just
äsken tapahtui? Sekä sellainen riemullisen pulppuava nauru ja huuto
kaikumaan kasvitarhan kymmeniin pensaisiin ja pusikoihin.

Ensi vuonna me tulemme taas!

Kuokka 2 peltohommissa
Kuokka 1 teki hienot lehtikuvioiset taulut
Leirin ensimmäisenä perjantaina vietettiin perinteisesti pitsaperjantaita
Kuokka 2:sen puusavottaa...
... ja kyltintekoa
Välillä saatiin jätskiä
Loppuleiristä lepohetket voitiin viettää leiriläisten tekemässä majassa.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti