perjantai 4. elokuuta 2017

Seikkailijoiden viikko

Kumpulan koulukasvitarhalla järjestettiin kaikkien aikojen ensimmäinen seikkaluleiri, joka kesti viisi päivää. Leirillä oli mukana mahtijengi: 14 lasta ja ohjaajat Tiina ja Annakaisa. Tässä leirin kuulumiset lasten omin sanoin:


MAANANTAI Maanantaina me tutustuimme toisiimme ja tähän paikkaan. Leikkimällä kättelyleikkiä muistimme toistemme nimet. Me teimme piirrustuksia toisistamme eläiminä. Etsimme karttamerkkejä. Me jakaannuimme neljään ryhmään selvittämään merkkien tarkoituksen.






TIISTAI Piti etsiä luonnosta joku kynä. Se saattoi olla keppi tai se saattoi olla linnunsulka, tai koiranputki, kukka, omena tai lehti. Sitten tehtiin mustekartat.







KESKIVIIKKO Me tehtiin kesäkurpitsa-suklaakakut. Etsittiin kesäkurpitsa, joka olisi iso, mutta ei kakkein isoin. Kesäkurpitsa raastettiin ja samaan aikaan muut sekoittivat kuivat aineet. Paljastamme reseptin kakkuun:

Kesäkurpitsa-suklaakakku

1. Raasta n. 5 dl kesäkurpitsaa

2. Sekoita kuivat aineet isossa kulhossa:

6 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
1,5 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1tl vanilijasokeria
1 tl suolaa

3. Lisää kuivien aineiden joukkoon:

2 dl rypsiöljyä
kesäkurpitsaraaste
2 kananmunaa

4. Sekoita taikina tasaiseksi. kaada se oljyttyyn ISOON kakkuvuokaan ja paista 45 min 175 asteessa. Koristele kukkasin ja nauti vaniljakastikkeen tai jäätelön kera!

PS. Kakku on todella hyvää minttuteen kanssa!

Kakuista tuli muhkeita, mutta ne jätettiin odottamaan perjantaita ja päätösjuhlaa. Iltapäivällä tehtiin leirikorut.










TORSTAI Torstaina me etsimme aarteita toistemme kartoilla. Pienellä puolella aarteet sekoittuivat! Aarrepaketeista paljastui kolatikkarit. Vapaa-ajalla pistettiin sadetin päälle, koska oli niin kuuma. Erään leiriläisen isotäti kävi katsomassa loppuleikkiä!







PERJANTAI Kun me astuimme telttaan, alkoi satamaan kaatamalla. Tänään syödään myös kakkua! Me koristelemme kakut puutarhasta löytyvillä yrteillä ja kukilla… Ne jouduttiin keräämään kaatosateessa! Samalla pelaamme lautapelejä paviljongissa. Tänään kirjoitimme myös tämän blogitekstin ja meni vähän huliviliksi. Meillä oli tosi mukava viikko! Kivointa oli leipominen, korujen teko, ihmiset, sadettimen alla juokseminen ja se että kaikki oli yhdessä, eikä ketään syrjitty ja että kaikilla oli hyvä fiilis :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti