perjantai 29. toukokuuta 2020

Kohta mennään


Maanantain 1.6. alkavat odotetut tiede-, viljely- ja ympäristötaideleirit Kumpulan koulukasvitarhalla. Leirialuetta on valmisteltu viime viikkoina innolla leiriläisten vastaanottamiseksi. Itse olen parini Sannan kanssa ohjaamassa ympäristötaideleirejä. Minulle tämä on ensimmäinen kerta ohjaajana Kumpulan kasvitarhan lasten leireillä. Leirien miljöö on upea ja ehdoton lempipaikkani on maaginen takametsä. Innokkaana palstaviljelijänä olen myös ihastellut Kumpulan koulukasvitarhaa ja kovasti seuraillut kevättöiden etenemistä. Istutus- ja muita puutarhatöitä riittää koko kesäksi myös leiriläisille. 

Ympäristötaideleireillä nautitaan, tutkitaan ja havainnoidaan upeaa puutarhaamme ja tehdään retkiä lähiympäristöön. Leiriläiset pääsevät ilmaisemaan itseään maa-, yhteisö- ja kuvataiteen sekä ympäristötaidetekojen kautta. Luvassa on myös viljelyä ja tietenkin paljon leikkejä. Meillä on siis ihana taiteen, leikin ja viljelyn täyteiset leirin luvassa. Leiriläisten tuotokset tulevat ilahduttamaan kaikkia Kumpulan koulukasvitarhassa liikkuvia.

Mahtavaa kohta päästään työntämään sormet multaan. 
Tervetuloa!

Sari, ympäristötaideleirin ohjaaja

                                                   Maaginen takametsä

torstai 28. toukokuuta 2020

Tiedeleirit alkavat

Maanantaina 1.6. käynnistyy kesän 2020 ensimmäinen Tiedeleiri Kumpulan koulukasvitarhalla. Kesäkuussa on yhteensä kolme leiriä, joilla tutkitaan luontoa ja retkeillään. Tiedeleirejä kokeiltiin ensimmäisen kerran loppukesällä 2019 ja ne saavuttivat heti suuren suosion. Erityisesti lapset pitivät silloin pienoispuutarhan rakentamisesta, ötököiden pyydystämisestä ja retkestä Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan. Kaikkia näitä on luvassa myös tänä vuonna, minkä lisäksi tarjolla on mm. kasvillisuuteen perehtymistä, metsän äänien kuuntelua ja maaperänäytteiden pH-arvon mittausta. Lapset saavat myös suunnitella oman tutkimuksen, joka toteutetaan Kumpulan koulukasvitarhalla tai lähimetsään tehtävällä retkellä.

Toki säästä ja lasten kiinnostuksesta riippuu, mihin kohteisiin pääsemme ja mitä pystymme tutkimaan. Sadesään varalle on suunnitteilla esimerkiksi tietokilpailu. Leikkejä ja vapaa-aikaa mahtuu myös leiripäivään. Poikkeustilanteen takia noudatamme tarpeellisia varotoimia, jotta kaikilla olisi mukava ja turvallinen leiri. Koska vältämme muiden leiriryhmien tapaamista, lähetämme niille salaisen viestin. Pienet salapoliisit pääsevät purkamaan koodin ja tulkitsemaan, mitä toisella leiriryhmällä on sanottavaa. Luvassa on siis paljon mielenkiintoista tekemistä.

Tervetuloa leirille!

Timo-Matti, tiedeleirin ohjaaja

Pienten tutkijoiden tekemä pienoispuutarha kesällä 2019

Naamioitu viilipurkki odottaa ötököitä