torstai 7. heinäkuuta 2016

Kumpulan koulukasvitarhan perhekerho, kesä 2016




Kumpulan koulukasvitarhan perhekerhossa viljellään yhteisöllisesti kuuden aarin kokoista palstaa. Osallistujina on aiempien vuosien tapaan noin 20 perhettä, joissa on enimmäkseen alle kouluikäisiä lapsia. Muutamia koulussa olevia lapsia on myös mukana. 

Kerhon aloituskerta oli 16.5., jonka jälkeen kokoonnuimme maanantaisin ja torstaisin juhannukseen saakka. Kesäkuun viimeisestä viikosta alkaen kokoonnumme vain torstaisin. Kerhon virallinen aika on kello 17-19.30. Perheet tulevat, kun ehtivät töistä, joten aloitusaika on liukuva. Lapsilla on usein nälkä alkuillasta, joten eväiden syömiseenkin menee aikaa.  

Yhteisöllisessä viljelyssä kaikki tehdään yhdessä maankääntämisestä sadonkorjuuseen.  Osa perheistä oli mukana viime vuonna ja osa on ensikertalaisia.  Näin edistyneet voivat opettaa aloittelijoita.  Ohjaajia on vain kaksi, joten vertaisoppiminen on myös tämän takia olennainen osa viljelytaitojen kartuttamista. 

Perhekerho on turvallinen paikka aloittaa viljelyharrastus, sillä mitään ei tarvitse osata etukäteen. Poissaolot eivät haittaa, sillä yhteisöllisellä viljelmällä työt eivät jää tekemättä niiden takia.

Perhekerho käynnistyi täydellä tohinalla jo ensimmäisellä kerralla ja maankääntäminen edistyi nopeasti. Taimia pääsimme istuttamaan ja siemeniä kylvämään jo toukokuussa. 

Perhepalstalla on laaja valikoima erilaisia vihanneksia, juureksia ja kukkia. Suurin osa on lähtenyt hyvin kasvamaan. Papuja ja herneitä kylvimme uudelleen, sillä kylmän sään takia osa siemenistä ei ollut itänyt. Hoitotyöt painottuvat loppukesäksi kitkemiseen, harventamiseen ja kuivilla ilmoilla kasteluun.


Puutarhatöiden lisäksi olemme pitäneet kaksi grilli-iltaa ja yhden varjoteatteri-illan, jonka veti yhteisötaiteilija Eeva Louhio. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti