torstai 23. heinäkuuta 2015

Kummia otuksia Korkeasaaressa

Tiistaina pikkuviljelijäryhmä Teräsmansikat suuntasi bussilla kohti Korkeasaarta. Päivälle sattui tänä kesänä harvinainen auringonpaiste. Eläimissä tämä aiheutti hieman laiskuutta, mutta retkipoppoomme jaksoi kierrellä reippaasti ympäriinsä.


Heti ensimmäisenä meitä tervehti saaren valtava vartija, puusta veistetty mesikämmen. Kuulemma teini-ikäisen dinosauruksen kokoinen, osasi yksi viljelijöistä kertoa. 



Kuningasmerikotkan luona Teräsmansikat pääsivät mittailemaan omaa siipienväliä. Valo ja Daniel poseeraavat kotkahäkin edessä, mutta itse asukit taisivat ehtiä jo piiloon.


Riikinkukkoja kiertelee vapaana ympäri saarta. Tämä yksilö päätyi lähinnä pyllistelemään meille. Vaikuttava pyrstö silti!

 

Isokarhu ja pikkukarhu. Vielä on Kaapolla ja Lunalla matkaa Suomessakin tallustelevan Ursus Arctosin mittoihin.

Visentti eli euroopanbiisoni on mantereemme suurin maanisäkäs. Jos meillä tuli hiki auringonpaahteessa niin tällä karvakaverilla oli varmasti vielä tukalammat paikat! 

Lopuksi vierailimme trooppisen talon uumenissa, jossa majailee monenmoisia matelijoita, apinoita ja papukaijoja. Kaikkein kummallisimmat otukset löytyivät kuitenkin talon edustalta!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti