lauantai 9. kesäkuuta 2012

Kasvitarhan perustuslaki 2012

Kaikki Kumpulan koulukasvitarhan kesäleiriläiset ja henkilökunta kokoontuivat kyläkokoukseen keskiviikkon 6.6.2012 vahvistamaan seuraavat Koulukasvitarhan säännöt.

Sääntöehdotuksen oli koostanut kaikkia leiriryhmiä ja henkilökuntaa edustanut komitea leiriryhmien sisäisissä sääntökouksissa nousseiden ajatuste pohjalta.

KUMPULAN KOULUKASVITARHAN SÄÄNNÖT 2012

Nämä säännöt ovat Kumpulan kasvitarhan leiriäisten yhdessä laatimat ja kaikki sitoutuvat niitä noudattamaan
Sääntöjen tarkoituksena on varmistaa että kaikilla on mukava leirikesä
Kuinioitetaan toisia, toisten töitä ja luontoa ja Pidetään huolta itsestä, toisista ja luonnosta

Tullaan ajoissa ryhmään ja noudatetaan ohjeita
Ryhmässä puheenvuoroa pyydetään  viittaamalla
Pelloilla ei saa juosta eikä hyppiä
Ei saa pilata muiden töitä
Ei vahingoiteta luontoa- kasveja, matoja, hyönteisiä, linnunmunia tai poikasia eikä mitään elävää
Ei saa koskea vaarallisiin asioihin
Pitää syödä ja juoda vettä
Huolehditaan  käsien pesusta ja siisteydestä

Ketään EI kiusata

Ei saa satuttaa ketään
Ei saa pilkata ketään 
Ei saa kastella toisia
Ei tallota varpaita
Ei saa huitoa eikä heitellä muita päin mitään

Pidetään hauskaa
Saa viljellä
Saa tehdä taidetta
Saa leikkiä
Saa pelata
Saa mennä metsään
Saa kiivetä puissa


Kunniotetaan leirialueetta, sen rajoja ja yhteistä omaisuutta
Pysytään aidatulla alueella,  tien yli mennään vain aikuisen kanssa yhdessä
Kerotaan ohjaajalle minne menee jos poistuu ryhmästä
Pidetään yhteisistä tavaroista huolta
Yhteistä satoa ei saa ottaa ilman lupaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti