lauantai 18. elokuuta 2018

LOPPUKESÄN YMPÄRISTÖTAIDELEIRI: HUOPAOLENTOJA, MAJAKYLIÄ JA HELLEPÄIVIÄ




Neulahuovuttaminen oli monelle uusi kokemus, mutta työskentely sujui alusta asti hyvin ja eri värisistä villoista syntyi hienoja, hauskoja ja mielikuvituksellisia hahmoja: puhuvia porkkanoita, tiukkoja tomaatteja, siilejä, matosia ja satuolentoja. Pehmeä ja värikäs villa on mukava, joustava ja helppo materiaali työstää.




 

Leirin alussa taiteilimme havaintovihkot, jota sai viikon aikana täyttää piirtämällä esimerkiksi päivän aikana nähtyjä kasveja ja eläimiä tai sitten ihan omia mielikuvitusolentoja.














Pääsimme kokeilemaan myös oikeiden graffitien tekoa penkeille ja isoille vaneripohjille. Taideteokset jäävät ilahduttamaan seuraavia leirejä Kasvitarhalle!




Viikon lopussa kutsuimme pienen puolen viljelyleirin vierailemaan metsään rakentimamissamme majakylissä, joissa hahmot asustivat. Vieraat saivat pienet passit, joihin laitettiin leima jokaisesta kylävierailusta: Ynkkylästä, Naminamista, Tattilasta ja Khanalasta.



Porkkanalla on puun oksaan viritetyssä keinussaan mukavat oltavat.



Rouva Ananas tervehtii pihlajan oksalta.




Leppoisaa kesäloman viettoa riippumatossa


Koivun juurella majailee pikkuinen siili.



Karkkilintu hehkuu sateenkaaren väreissä.



Pikku tomaatit ihmettelevät maailmaa juurakkomajastaan.

 

Vierailun lopuksi tarjosimme edellisenä päivänä yhdessä valmistettua mustaherukanlehtijuomaa, johon olimme tehneet marjoilla ja syötävillä kukilla koristeltuja jääpaloja.











Viikon sää oli niin helteinen, että kuumimpana päivänä piti ottaa kasvimaan sadettimet virkistyskäyttöön!



Viimeisenä päivänä kaikki saivat kotiin vietäviksi pellolta juuri puhjenneet auringonkukat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti