torstai 25. kesäkuuta 2015

Yhteisötaidetta Kumpulassa

Kumpulan koulukasvitarhan yhteisötaideprojekti ”Kukkapenkit” on viime viikkoina levittäytynyt viljelypalstojen lomaan. Kun Kumpulassa yleensä puhutaan kukkapenkeistä, katseet kääntyvät luontevasti maahan mullasta nouseviin kesän värikkäisiin kukkiin. Tällä kertaa kyse on kuitenkin jostain ihan muusta.

Vehreä ympäristö on innoittanut yhteisötaiteilijaamme kehittämään projektin, jossa lapset ja nuoret pääsevät tekemään omia kukkapenkkejään, nyt kuitenkin istutuslapion sijaan siveltimellä ja maalilla.


Leiriläisten, nuorten kesätyöntekijöiden ja vapaaehtoisten käsissä vanhat puistonpenkit ovat saaneet uuden kukkaisan ilmeen. Lapset ja nuoret ovat toteuttaneet omia näkemyksiään kukka-aiheesta maalaamalla penkkeihin mielikuvituksellisia ja toinen toistaan värikkäämpiä kuvituksia. Esimerkiksi köynnöskasvi mustasilmäsusannasta syntyikin tarkkailevia silmiä.


 
 
 Nuoret taiteiljat ovat osallistuneet myös projektin esivalmistelutöihin kykyjensä mukaan.


Taiteilun ohella lapset pohtivat, mitkä ovat arvokkaimpia asioita elämässä. Vastauksia esitellään kukkapenkeissä sadonkorjuun aikaan. No mitä ne parhaat asiat sitten olivat? Tietenkin eläminen, elämä, perhe, mielikuvitus, tosiystävät, aurinko ja ystävät, ystävyys, läheiset, ruoka ja juoma, hyvä elämä, taide ja musiikki, rakkaudellisuus, totuudellisuus ja äiti.

 Värikästä viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti