perjantai 20. heinäkuuta 2012

Terveisiä Neliapila-leiriltä!

Salaisen puutarhan kätköstä löytyi vanha puu, jossa asusti paljon erilaisia lintuja. Linnut olivat rakentaneet suuren yhteisen pesän. Puu kukoisti, koska se piti linnuista niin paljon. Eräänä keväänä linnut eivät palanneetkaan ja puu kuihtui surusta. Neliapila-leiriläiset päättivät ilahduttaa vanhaa puuta ja antaa sille uudet linnut. Tällaisia niistä tuli:

 
Satavuotisen puutarhan poluilta löytyi raunioita, jotka yhä kertovat tarinaansa puutarhan salaisesta elämästä. Neliapilat liittyivät historian kertojiin muotoilemalla oman näkemyksensä hiekasta. Veistospuisto-projektin Juulia opetti meille miten hiekkaveistoksista saadaan kestäviä. 

 
Kauan sitten puutarhassa sijaitsi labyrintti, jonka olemassaoloa kukaan ei enää muistanut. Neliapila-leiriläiset päättivät rakentaa labyrintin uudestaan. Mikähän aarre labyrintin keskelle on kätketty?
Kasvaakohan labyrintin pinnalle sammalta jos sitä kastelee piimällä?

 

Leirin loppua juhlistimme piknikin ja lasten tekemien esitysten merkeissä. Tapasimme muun muassa uneliaan Herra Z:n ja Lissun sekä tutuistuimme etanan tavalliseen päivään.


Kiitos Neliapiloille kivasta leiristä! Eli "moi kaikki neli-neli-neli-Neliapilat!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti