sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Vesitaidetta ja Kumpulan pisin pavunvarsi

Taiteilijakanit eli ympäristötaiteen leiriryhmä sai ensimmäisen leiriviikon aikana nauttia niin sateesta kuin auringon paisteestakin. Ensimmäisenä päivän sidoimme jokaiselle ikioman leirivihon ja etsimme Aini-ohjaajan kadonneita sammakoita ympäri leirialuetta. Onneksi kaikki sammakot löytyivät!



Leirivihkot saivat pintaansa väriä kasvipainannalla ja akvarelleilla



Taiteilijakanit työn touhussa



Kasvitarhalla loikkivien kanien touhuja on ollut hauska seurata!




Keskiviikkona Jaakko ja pavunvarsi-satu johdatti meidät uskomattomaan jättiläisten, pilvilinnojen ja jättipapujen maailmaan. Kasvitarhan viereiselle kadulle syntyi katuliiduilla monikymmenmetrinen pavunvarsi (varmasti Kumpulan isoin!) ja monia jännittäviä yksityiskohtia. Jättiläisellä pitää tietysti olla kultahammas ja pavunvartta kiipeävällä toukalla karvajalat.

Valtava pavunvarsi johti suoraan pilvilinnaan

Voiko ihanampaa petiä kuvitella!

Kultahampainen jättiläinen


Torstaina sade ropsahti niskaamme. Koiranilma innosti meidät kuitenkin kokeilemaan mitä tapahtuu jos vesivärimaalaus viedäänkin sateeseen ja annetaan myös vesipisaroiden maalata omat jälkensä paperiin. Leiriläisten aloitteesta syntyi myös spontaania vesitaidetta! Mitä tapahtuukaan kun kirkkaaseen vesikuppiin tipsautetaan pieni pisara väriä? Upeat väripyörteet ja toisiinsa sekoittuvat sävyt toivat mieleen kieppuvan universumin!

Hyvät sadekamppeet päällä ei haittaa olla ulkona
Roiskis! Puiden lehdiltä tippuva vesi muutti maalaukset aivan uusiksi
Vesitaidetta!


Leiriviikon lopuksi kaikki leirit kokoontuivat yhdessä ihanalle piknikille. Pääsimme katsomaan draamaleirin teatterikohtauksia ja herkuttelemaan omenapuiden varjoon.
                                                      Kiitos ensimmäisestä leiriviikosta! 
                                              Ohjaajat Aini ja Minni sekä apuohjaaja Mai


Naminam!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti