perjantai 24. heinäkuuta 2015

Kesätöissä Kumpulassa: Apuohjaajien päivä

Apuohjaajien tehtävänä täällä Kumpulan koulukasvitarhalla on leikittää lapsia ja auttaa puuntarhanhoidossa. Minä eli Henri ja työparini Jenny olemme toimineet apuohjaajina Kumpulassa heinäkuun alusta alkaen. Kesäkuussa apuohjaajina toimivat Davi ja Paula.


Apuohjaajat pitävät huolta lapsista maanantaista torstaihin. Aamuisin ja iltapäivisin ennen ja jälkeen leiripäivän olemme parkkitoiminnassa kasvitarhan pienellä puolella, jossa ohjaamme lapsille leikkejä, kuten kirkonrottaa, hippaa ja piilosta, tai keksimme muuta kivaa tekemistä yhdessä. Esimerkiksi piirustus ja maalaus ovat olleet tänä kesänä suosittua puuhaa lasten keskuudessa. Valvomme ja leikitämme lapsia myös päivisin aina lounaan jälkeen.  

Apuohjaajien tehtävään kuuluu muutakin kuin lapsista huolehtiminen. Lasten ollessa leireillä me apuohjaajat teemme puutarhatöitä. Erityisesti nuorisotalojen palstalla riittää tekemistä, kuten rikkaruohojen kitkemistä ja vihannesten istuttamista. Perjantaisin eli puutarhapäivinä meillä ei ole lapsia leikitettävänä, joten silloin autamme muita työntekijöitä esimerkiksi tavaroiden kantamisessa, puutarhapalstoilla ja vessojen siivoamisessa.

Työ on monipuolista ja antoisaa. Välillä myös vähän rankkaa, mutta kuitenkin sen arvoista. Jos pidät lasten leikittämisestä ja puutarhanhoidosta, niin tämä on sinulle sopiva kesätyöpaikka!

Iloista heinäkuun päivää!

Terveisin apuohjaaja Henri

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti